Slider

Joulun odotusta

Friday, December 11, 2020


Joulun odotusta

Joulun odotusta


Tänä vuonna joulu taitaa olla meille jokaiselle hieman perinteisestä poikkeava. Ympäri maailmaa suositellaan, ettei matkustella ja vietetä suuria sukujouluja. Liikkumisrajoitukset Espanjassa ovat olleet nyt voimassa jo kuukauden, joten eri kaupunkien jouluvalot ja -tunnelmat on tänä vuonna jäänyt näkemättä.

Onneksi viime vuonna kiipesin ylös Mijas Puebloon ihastelemaan ja fiilistelemään pikkukaupungin joulun odotusta. Saavuin Mijakseen juuri ennen auringonlaskua ja suuntasin heti kohti kylän länsiosaa, josta paitsi upeat maisemat vuoristoon ja alas laaksoon myös auringon kultaamiin valkoisiin taloihin. 

Auringon laskettua Mijas Pueblon jouluvalot syttyivät. Tunnelma oli ihastuttava ja rauhallinen. Kaivoin kassista kevyttoppiksen ja kaulaliinan, joita päivällä ei tarvittu, mutta illan pimentyessä myös ilma viileni nopeasti. Kuppi kaakaota ja mantelileivos, sitten bussiin ja takaisin rannikolle.

ps. 12.12.2020 lähtien saa vapaasti liikkua Malagan maakunnan alueella, joten vielä ehtii käydä Mijas Pueblossa joulun alla.

ps. maistuisiko jouluinen omenajuoma?



Joulun odotusta

Joulun odotusta

Joulun odotusta

Joulun odotusta

Joulun odotusta

Joulun odotusta

Joulun odotusta

Joulun odotusta

Joulun odotusta

Joulun odotusta

Joulun odotusta


Rincon de la Victoria

Saturday, November 14, 2020


Rincon de la Victoria


Rincon de la Victoria


Tarkoitus oli mennä kuvaamaan kukkia ja vehreitä puita Malagan kasvitieteelliseen puutarhaan, mutta portilla oli sen verran jonoa, ettei tuntunut mielekkäältä mennä sinne ihmisten sekaan heilumaan kameran kanssa.  Malagasta reilut 10 km rannikkoa itään päin löytyy viehättävä kylä nimeltään Rincon de la Victoria. Oiva kohde nauttia lounas, juoda kuppi teetä ja tallentaa muutama kuva ilta-auringon valossa.

Hiekkarannalle oli kokoontunut surffareita, vaikka aallot eivät mitenkään korkeiksi nousseetkaan. Aurinkorannikko ei muutenkaan ole mikään surffareiden paratiisi, vaan parhaimmat rannat tähän tarkoitukseen löytyvät Gibraltarin toiselta puolelta mm. Tarifan rannoilta. Surffilaudalla voi kuitenkin hyvin skimmata eli liukua laidalla matalan vesikerroksen päällä.

Rincon de la Victorian rantaviiva jatkuu 7 km aina Cala del Moraliin asti. Kävelyreitti kulkee rannan mukaisesti ja välillä mennään louhittujen tunnelien läpi. Maisemat vaihtelevat hiekkarannasta jyrkkiin kalliorantoihin. Todella kaunista!

Rantakadulta löytyy monia kivoja ruokapaikkoja, joissa voi lounastaa terassilla. Voin suositella Tuani comidas y tapas -paikkaa, josta sai mm. papas arrugadas con mojo verde y rojo. Yleensä näitä ryppyperunoita mojo-kastikkeella saa vain Kanarian saarilla. Teen ystäville La Chiringa on ykkösvalinta. Paikan teetarjonta oli aivan mahtava! 


Rincon de la Victoria

Rincon de la Victoria

Rincon de la Victoria

Rincon de la Victoria

Rincon de la Victoria

Rincon de la Victoria



Finns Living Abroad - Terhin koti on Aurinkorannikolla

Monday, October 19, 2020



Finns Living Abroad

Aurinkorannikolla asuu talvisin noin 25 000-30 000 suomalaista, joista noin puolet majailevat Fuengirolassa. Ympäri vuoden vakituisesti reilut 6 000 suomalaista on löytänyt kotinsa Malagan alueelta. Yksi heistä on Terhi, jonka sattuma toi Fuengirolaan vuonna 2007.


"Asun Fuengirolassa, koska...

paikka tuntui heti kodilta." 

Palataan hetkeksi ajassa taaksepäin. Terhi oli 5-vuotiaasta asti halunnut poliisiksi. Ammattihaave oli vahva eikä vaihtunut vuosien varrella. Hän muutti 21-vuotiaana Tampereelle, mutta ennen poliisikouluun menoa Terhi halusi vielä käydä jossain ja nähdä maailmaa. Hänestä tuntui, että poliisiksi valmistuttuaan elämä vakiintuisi Suomessa eikä siitä sitten enää lähdettäisi minnekään. Nyt olisi siis vielä tilaisuus viettää vuosi ulkomailla. Paikaksi valikoitui Fuengirola ja koulutukseksi urheiluhierojan vuoden opinnot. 

. Espanja tuntui välittömästi kodikkaalta ja oikealta paikalta elää. Vaikka Terhillä ei ollut vielä kieli hallussa, päätti hän opintojen jälkeen jäädä Fuengirolaan. Lopullisen sinetin päätökselle toi rakkaus. Terhi tapasi tulevan miehensä Juanin kymmenen vuotta sitten ja kun perheen perustaminen tuli ajankohtaiseksi, piti uudelleen punnita kumpaan maahan asetutaan.  Espanja voitti. Nyt perheeseen kuuluu 2 ihanaa tytärtä Lilja ja Minttu.

Aivan aluksi Terhistä saattoi huomata, että hän on ulkomaalainen, mutta vastaanotto oli tästä huolimatta aina positiivinen. Muutenkin hän otti paikallisten huomautukset huumorilla eikä välittänyt vaikkei espanja aina mennyt täysin kieliopin mukaan. Puhumalla kieltä oppii parhaiten. Myös Juanin englanti on vuosien varrella kehittynyt huimasti. 

Terhiä naurattaa, kun hänen miehensä kutsuu häntä leikkisästi 'quiriksi'. Se on espanjalaisten nimitys ulkomaalaisille. Siihen Terhi vastaa napakasti 'soy bolichera' - 'olen losbolicheralainen'. Vuosien varrella Terhi on myös tottunut siihen, että Espanjassa kaikki puhuvat samaan aikaan ja toistensa päälle. Usein myös äänen voimakkuus kohoaa, mutta tunnelma on silti lämmin ja rakastava. Fiilis on usein samanlainen kuin TV-sarjan Serranon perheessä - tämä jos mikä sopii sosiaaliselle, puheliaalle ja seuraa rakastavalle Terhille.

"Suosikkipaikkani Fuengirolassa on...

hieman kaupungin ulkopuolella oleva campo.  Se on sellainen maaseutumainen metsäinen alue, jossa myös frisbeegolfpaikka. Sinne on mukava mennä koko perheen kanssa." Lapset saavat leikkiä ja juoksennella luonnossa. Myös perheen kaksi koiraa viihtyvät mukana.

Terhille tärkeä paikka - tai paremminkin hetki - on katulätkän pelaaminen Rosario-puistossa. Tutors-joukkue kokoontuu 2 kertaa viikossa pelaamaan. Koronan aiheuttaman ulkonaliikkumisrajoituksen johdosta pelit menivät keväällä tauolle - se oli kova paikka liikkumaan tottuneelle Terhille. Puisto on sopivan lähellä kotia ja myös lapset voivat tulla mukaan ja leikkiä siellä ohjatusti. 

Ensimmäisenä suosikkipaikkana listalla on tietysti perheen oma tapasbaari Bar 55 Los Bolichesissa. Terhin mies on tehnyt kovasti töitä ja kehittänyt liiketoimintaa, minkä takia paikka on nyt siinä vaiheessa ja hyvässä maineessa kuin mitä se tänä päivänä on. Mikään ei ole tullut ilmaiseksi. Korona on tietysti vienyt asiakkaita lomailijoiden puutteen takia, mutta onneksi paikalliset ovat säilyneet uskollisina asiakkaina ja aina uusiakin ohikulkijoita astuu sisään. Tapastarjonta on monipuolista ja herkullista. Paikka on auki puolesta päivästä kello viiteen iltapäivällä ja illalla uudelleen kahdeksasta puoleen yöhön. Lounasaika kahdesta eteenpäin on kiireisintä ja tapasvitriini tyhjenee nopeasti.

"Kaipaan Suomesta...

perhettä ja ystäviä. Minulla on neljä siskoa ja isoveli. Heillä on tietysti siellä oma elämä, mutta pidämme tiiviisti yhteyttä." Terhi kaipaa myös kävelyä Suomen kauniissa luonnossa ja kaikkia niitä puhtaita tuoksuja. Yksi Terhin kaipaama asia on suomalaisille tärkeä sauna. "Se ei vaan ole sama täällä. Suomessa käydessämme vanhempieni ulkosauna lämpenee joka toinen päivä."

Suomi näkyy perheen kotona ja arjessa. Terhi puhuu lapsilleen suomea, sillä hänestä on tärkeää, että he pystyvät kommunikoimaan myös Suomessa asuvien sukulaisten ja varsinkin isovanhempien kanssa. Terhin mies on ylpeä vaimonsa suomalaisuudesta ja hän tykkää olla Suomessa sekä on kiinnostunut Suomen asioista. 

"Suomi on hyvä maa. En lähtenyt sieltä pakoon mitään tai ollut tyytymätön elämääni."

"Tulevaisuus...

jatkuu Espanjassa, mutta haaveenani olisi jossain vaiheessa muuttaa vuodeksi Suomeen. Näin mieheni oppisi minusta lisää ja ymmärtäisi paremmin, miksi toimin tietyllä tavalla." Vaikka Terhin mielestä maassa pitää elää maan tavalla, ei hän halua kokonaan menettää niitä omia lapsuudessa oppimiaan asioita vaan jatkaa tiettyjä suomalaisia perinteitä myös omille lapsilleen. "Totta kai meidän perheessä on kulttuurieroja, mutta yhteinen pyrkimyksemme on löytää balanssi kahden kulttuurin välillä."




Lisää ulkomailla asuvien suomalaisten mietteitä löytyy täältä!

Flower Power

Sunday, October 4, 2020

 

Flower power

Flower Power


Kuulutko niihin ihmisiin, joilla on aina kotona leikkokukkia maljakossa? Minä kuulun! Itsestäni tuntuu, etten voi elää ilman kukkia. Ihanteellista olisi jos saisi kukat suoraan luonnosta niityltä tai puutarhasta, mutta ei se kaupungissa oikein onnistu. Onneksi ruokakaupoistakin saa valmiin kimpun, jota voi sitten itse muokata mieleisekseen, jos siltä tuntuu.

-----

Are you one of us who always has fresh-cut flowers in a vase at home? I feel that I cannot live without flowers. It would be ideal to go and pick up wild flowers in the nature or in the garden. Unfortunately that's not an option when living in the city. The good thing is that there are bouquets for sale in grocery stores - very basic ones, of course, but better than nothing, and you can easily modify them.  
 

Flower power

Miksi kukkia kotiin?


Ensinnäkin kukat tuovat kauniin loppusilauksen huoneeseen. Niiden avulla voi muuttaa tilan tunnelmaa rauhallisemmaksi, energisemmäksi tai vaikka ihan vaan iloisemmaksi. Pimeä nurkkaus saa kummasti valoa värikkäästä kimpusta. 

Tutkitusti kukat lievittävät stressiä ja samalla keskittymiskyky ja luovuus kasvavat. Hyvä idea on laittaa työpöydälle kaunis kimppu. Olen huomannut, että se todellakin toimii! Tuijotan päivät pitkät läppärin ruutua ja välillä tuntuu, että nyt ei homma etene. Mutta heti kun nostan hetkeksi katseen pöydällä olevaan kauniiseen kukkakimppuun, fiilis muuttuu positiivisemmaksi ja saan uutta energiaa. Kukat siis piristävät.

Synttärisankari saa aina kukkia ja häissä niitä on paitsi morsiamella myös siroteltuna ympäriinsä, koska kukat ovat positiivisuuden symboli. Potilaalle viedään sairaalaan kukkia. Tutkimukset ovat osoittaneet, että potilailla, jotka toipuvat leikkauksesta, on vähemmän kipuja ja stressiä silloin kun huoneessa on kukkia. 

Leikkokukat ovat helppo ja edullinen tapa muuttaa kodin tunnelmaa sesongin mukaan. Valitse budjettisi mukaan iso tai pieni kimppu. Jo yksi kukka tuo positiivista fiilistä.

-----

Why To Have Flowers At Home?


First of all flowers make that final touch for any room. You can easily change the atmosphere of a space calmer, more energetic or just happier. A dark corner brightens up with a colourful bouquet.

Flowers have been reported to decrease stress and lift concentration and creation levels. It is a good idea to put a nice bunch of flowers on work table or desk. I have noticed that it really works! I'm in the front of my laptop for several hours a day and sometimes feeling that my brains are not functioning. But after  raising my head up and focusing my eyes on a beautiful flower on my desk, my feelings become more positive and I get so much new energy. So flowers definitely cheer up!

We bring flowers to a birthday girl or boy. In weddings there are always plenty of flowers. Flowers are a symbol of positivity. If you are sick and in hospital, you get flowers. Studies have shown that patients recovering from operations in a room with flowers reported lower rates of pain and less stress than those in room without flowers.

Fresh cut flowers are easy and affordable way to change the atmosphere at home depending on the season. Choose a huge or small bouquet. You need just one flower to bring you positive feeling. 


Flower power

Little dog

Flower power

Kukkien värit ja tuoksut


Silloin kun haluat rauhoittua, valitse kimppuun saman sävyisiä kukkia. Värikäs ja vastavärejä sisältävä kimppu puolestaan antaa energiaa. 

Myös kukkien tuoksulla on merkitystä meidän mielialaan. Aromaattiset tuoksut, kuten ruusu tai vaikka laventeli, pitävät stressitasot alhaalla. Miellyttävät tuoksut tekevät huoneilmasta raikkaampaa.

-----

Colours And Scents Of Flowers


If calming is your aim, opt for lighter colours that fall near to each other on the colour wheel. Choosing blooms in bright and opposite colours will energise you.

The scent of flowers has an impact on our mood. Aromatic scents, such as rose and lavender keep stress levels low. Pleasant scents improve the smell of a room and maintain a relax atmosphere. 

Flower shop

Flower power

Mistä ostaa kukkia?


Ostan tosiaan usein kukkia Lidlistä tai Aldista, lähinnä tulppaani- tai ruusukimpun. Kesäisin torilla on hyvät valikoimat ihania puutarhakukkia - niitä yhdistelemällä saa kauniita kimppuja. 

Hyvä kukkakauppa on vähän sama kuin luottokampaaja - sinne palaa aina uudestaan. Tänä vuonna valitettavasti covid-19 on vaikeuttanut kivijalkakukkakauppojen tilannetta ja moni yksityisyrittäjä on joutunut sulkemaan ovensa, kun isoja juhlia on peruttu ja häitä siirretty tulkevaisuuteen. Onneksi samalla kukkien online-tilaukset ovat yleistyneet. 

Aurinkorannikolla voit tilata kukkia Susanalta täältä ja Budapestissa Mihaelalta täältä! 


Where To Buy Flowers?


As I mentioned earlier I sometimes buy flowers at Lidl's or Aldi's - mainly a bunch of tulips or small roses. Farmers' markets during the summer are places to buy seasonal garden flowers.  I often buy from different sellers and at home mix the flowers and make my own bouquets.

A good flower shop is a bit like having your own hairdresser. when you find a good one, you will always go back. Unfortunately covid19 has made it difficult for flower shops to stay alive. Lots of big parties and weddings have been postponed, that's why many shops have been closed down.
The good thing is that many florists have started online services. You can order a week's bouquet on their website, pay it online and get it delivered to your home, office or to whom ever you want to cheer up.

In Malaga area you can order flowers from Susana  and in Budapest from Mihaela.


Flower power

Flower power

Flower power

Flower power

Flower power

Flower Power

Flower power

Flower power



Flower power

Find out more on benefits of having flowers at home or office here!

Finns Living Abroad - Fysioterapeuttina Marbellassa

Thursday, June 18, 2020


Finns living in Marbella

Finns Living Abroad


Matkustus Espanjaan alkaa olla taas mahdollista. Ehdin piipahtaa Sarin luona Marbellassa ennen kuin koronavirus iski todenteolla. Finns Living Abroad -postaussarjassa esittelen ulkomailla asuvia suomalaisia ja kerron lyhyesti heidän mietteitään uudesta kotimaastaan. Kuvauspaikkoina on heidän itse valitsemansa lempipaikat.

"Asun Marbellassa, koska...


tämä on niin espanjalainen, mutta samalla hyvin kansainvälinen kaupunki plus että täällä on meidän sukua eikä tämä ole sellainen tyypillinen turistikohde." Nyt Sari on asunut miehensä ja poikansa kanssa Marbellassa 13 vuotta. Koko ajan samassa paikassa, samassa talossa. 

Sari ja hänen espanjalaiset sukujuuret omaava miehensä olivat alkaneet pohtia, voisivatko he kenties asua jossain muualla kuin Suomessa. Ratkaisevaa ja rullat pyörimään saanut hetki oli se, kun mies sanoi, ettei han enää halua asua Suomessa. Hän halusi vaan palata synnyinseuduilleen, jossa jokapäiväinen kanssakäyminen ihmisten kanssa on helpompaa. Perheen muuttoa helpotti todella paljon se, että heillä oli jo entuudestaan tuttuja ihmisiä -niin sukulaisia kuin ystäviäkin - uudessa kotikaupungissa.   

Kaikki terveyteen ja hyvinvointiin liittyvä on lähellä Sarin sydäntä. Hän on ammatiltaan sekä tanssija että fysioterapeutti. Sari toimii itsenäisenä yrittäjänä ja antaa hoitoja Marbellan lisäksi myös suomalaisten suosimassa Fuengirolassa. Sari on ehdottomasti sitä mieltä, että Marbellassa on kaikki edellytykset hyvinvointiin. Kaupunki on kerrassaan upea paikka. Sari ylistää sen valoa ja värejä sekä monipuolista tuoreiden kasvisten ja hedelmien määrää. Myös mielekästä tekemistä ja aktiviteetteja löytyy vaikka millä mitalla. Meren ja vuorten läheisyys tarjoaa kokonaisvaltaista hyvinvointia - mieli lepää upeissa maisemissa ja kroppa saa haastetta. 

"Marbellan ilmapiiri on rauhallinen ja hyvinvointiin sopia eikä se mene sillä tavalla yli, että väkisin väännettäisiin sitä hyvinvointia, vaan se on jotenkin ihan selvä juttu täällä ja tulee luonnostaan ja helposti", luonnehtii Sari kotikaupunkiaan.



Finns living abroad Marbella

Finns living abroad Marbella

 Suosikkipaikkani Marbellassa on


meidän koti. Se on todella tärkeä paikka rauhoittumiseen." Ennen nuorempana Sarilla oli aina musat päällä taustalla, mutta nykyään hän tykkää olla hiljaisuudessa ja kuunnella kun linnut laulelee. Sarin lempipaikka kotona on olohuoneen värikäs ja mukava sohva tyynyineen. "Jo sohvan väri on puoleensavetävä ja se on kiva kun siinä paistaa aurinko. Sohvalla on ihana olla ja lueskella", kertoo Sari. Se on koko perheen suosikkikaluste. 

Yläkerran terassi on toinen ihan äärimmäisen tärkeä paikka Sarille. Hänelle tulee siellä tunne kuin olisi jossain aivan muualla - vuorilla tai puiden latvoissa. "Terassilla lintujen laulua kuunnellen pystyy vielä aivan eri tavalla rauhoittumaan ja olo tulee seesteiseksi. Täällä tuntuu, että luonto on lähellä", Sari kuvailee.


Finns living abroad Marbella

Finns living abroad Marbella

finns living abroad Marbella

Kaipaan Suomesta...


jotenkin ihan hirveästi ystäviä". Sarilla on heitä kova ikävä samoin kuin veljiä ja heidän perheitään. Myös vanhempia tulee välillä aivan sydäntä raastava ikävä, sillä Suomessa asuessa he olivat hyvin läheisiä. Toki nykyään on niin helppo pitää yhteyttä ja jutella vaikka joka päivä.

Sari käy Suomessa parisen kertaa vuodessa. Yleensä reissut ovat yhdistettyjä työ- ja vapaa-ajanmatkoja, jolloin Sari ehtii töiden lomassa tavata ystäviä, omaa perhettä ja sukua. Saria harmittaa se, että harvemmin he pääsevät matkustamaan koko perhe yhdessä. Hän matkustaa usein yksin, samoin kuin myös hänen miehensä joko yksin tai pojan kanssa.

Kesä menee nyt koronan jälkeisissä tunnelmissa, mutta Sari toivoo, että syksyllä he pääsisivät koko perhe käymään Suomessa ja juhlia pojan valmistujaisia koko Suomen suvun voimin. 



Finns living abroad Marbella

Finns living abroad Marbella

Finns living abroad Marbella

Finns living abroad Marbella

Tulevaisuus...


on täällä Marbellassa. Kun muutimme tänne, tulimme tositarkoituksella jäädäksemme". Tunne on edelleen sama ja vaikka Suomi on Sarille rakas, ei hän kuitenkaan halua asua siellä. 

"En muuta takaisin varmaan koskaan sinne. En tiedä voisinko muuttaa jonnekin muualle. Toisaalta kaikki on auki ja olemme hirveän avoimia. Haluan kuitenkin olla lähellä lasta varsinkin, jos tulee lapsenlapsia. Olisi ikävää jos poikani asuisi perheineen jossain Uudessa Seelannissa asti".

Nyt Espanjassa koitetaan jatkaa elämää, kun koronaviruksen aiheuttama pahin epidemia on saatu kuriin. Monet ovat joutuneet lopettamaan liiketoimintansa ja miettimään mitä tehdä, jotta saisi elannon. Andalucia ja varsinkin merenrantakaupungit elävät turismista. Heinäkuu näyttää tuleeko lomailijoita ja kuinka paljon. 


Finns living abroad Marbella

Tästä löydät lisää Sarin fysioterapeuttisista hoidoista ja palveluista.



Finns living abroad Marbella




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan