Slider

Ruisleipää Budapestissa

Wednesday, May 20, 2020



Finn ruisleipä Norma Bakery Budapest

Ruisleipää Budapestissa


Totta se on! Näin Instagramissa Nor/ma Bakeryn postauksen, jossa kertoivat juhlistavansa 1-vuotissynttäreitään uutuustuotteilla. Yksi näistä uusista leipomotuoitteista oli suomalainen ruisleipä. Pitihän sitä päästä maistamaan! 

Paikalle saapuessani leipomon edessä oli jonoa - ja kuohuviinitarjoilua. Mikäs siinä oli seistessä ja odotellessa vuoroa, kun vielä aurinkokin paistoi. Jokainen muisti ja malttoi pitää myös riittävät turvavälit. Sisälle ei vielä koronapandemian takia päässyt, vaan myynti tapahtui oven suusta. 

Ruisleivät myytiin täytettyinä sandwicheinä ja olivat juuri päässeet loppumaan kun vuoroni tuli. Myyjän mukaan odotusaika olisi vain muutama minuutti. En kuitenkaan halunnut leipääni täytettynä, sillä minua kiinnosti pelkkä leipä ja sen maku ja koostumus. Kysyin aikoivatko he ottaa leivän myyntiin myös ilman täytettä, mutta myyjä kertoi ettei se ainakaan toistaiseksi ole ollut mielessä. Hän kuitenkin lisäsi, että voisi käydä hakemassa minulle - suomalaiselle -  yhden tai kaksi ruisleipäpalaa, jos haluan. No, totta kai halusin!

Kotona leikkasin ruisleipäpalan kahtia ja laitoin täytteeksi perunasalaattia ja kylmäsavulohta. Rakenteeltaan leipä oli aika jämäkkää ja tiivistä. Se muistutti enemmän jälkiuunileipää niin rakenteeltaan kuin maultaankin. Hyvä, tuttu maku!

______

Finnish Rye Bread In Budapest


Nor/ma Bakery had their first birthday and celebrated it by adding a few new delicacies in their selection. One of those new products was Finn Ruisleipä ('rye bread'). It is sold as a sandwich. 

I had a chance to test this bread the other day. First I split the bread and then added some potato salad (ok, that's not so typical Finnish, but as I happened to have it, decided to spread it on my bread) and cold-smoked salmon on the slices. 

The texture was quite dense and firm. It reminded me of our traditional rye bread prepared of sourdough and baked at low heat. The taste was very familiar. We still have that kind of traditional rye bread, but it is not so popular any more. Nowadays there are a wide range of  soft and fluffy rye breads, which most of the Finns prefer.
Go & taste it, and let me know how you like it!



Finn ruisleipä Norma Bakery Budapest

Finn ruisleipä Norma Bakery Budapest

Finn ruisleipä Norma Bakery Budapest


Näinä koronaviruksen aikoina olen kävelylenkeilläni bongannut muutaman mielenkiintoisen ja suositeltavan leipomon. Löydät niistä lisää täältä!

_____

During this COVID-19 times I have come across some really nice bakeries here in Budapest. Find out more here!

Finn ruisleipä Norma Bakery Budapest

Kolme kirjavaa kissaa ja muita leipomoita Budapestissa

Tuesday, April 28, 2020

Multi-seed artisan bread

Budapestin top 3 leipomoa


Ilman tuoretta leipää ei Budapestissa tarvitse olla koronaviruksen aikaankaan. Suurin osa kaupoista on kiinni ruokakauppoja lukuunottamatta. Myös ravintolat ja kahvilat ovat kiinni, mutta kotiinkuljetus sekä ovensuusta annosten ja kahvin osto onnistuu joissakin paikoissa. Lukuisia Volt- ja Go-lähettejä reput selässä pyöräilee kaupungilla vilkkaasti. 

Vaikka en ole mikään suuri leivän kuluttaja, olen lenkkeillessä bongannut muutaman herkullisen oloisen artesaanileipomon, joissa leivät leivotaan päivittäin paikan päällä. Pakkohan sitä on ollut poiketa sisälle - enkä ole pettynyt. Tässä kolmen kärki.


NOR/MA


Budapestin vitos kaupunginosassa eli keskustassa sijaitsevan NOR/MAn ohi olin kulkenut jo aikaisemmin, mutta koska leipä ei ole se ykkösasia jota ostan ja syön, en ollut koskaan piipahtanut sinne ostoksille. Paikka on toki näyttänyt aina hyvältä ja ekologisen trendikkäältä isojen ikkunoiden läpi. 

Nyt koronan takia sisätiloihin ei pääse, mutta ulko-oven eteen on nostettu pöytä ja tilaus tehdään suoraan siinä leipomon myyjälle. Jos ei etukäteen tiedä mitä ostaisi, voi ikkunoiden läpi katsella tarjontaa - niin ja leipureiden työskentelyä. Valitsin rapeakuorisen kuuden siemenen limpun (hatmagos cipó). Heti kotiin päästyä leikkasin muutaman viipaleen ja tuli kova kiire valokuvata leipä ennen kuin syön sen. Päälle vähän oliiviöljyä ja nam.

NOR/MA panostaa kotiinkuljetuksiin. Netissä voi tehdä tilauksen ja leipomotuotteet - valikoimiin kuuluu myös kanelipullia -  toimitetaan seuraavana päivänä uunituoreena kotiovelle. Huomasin somessa, että kysyntä on kasvanut räjähdysmäisesti ja he etsivät joukkoonsa lisää leipureita.


Norma bakery in Budapest

Artesan baguette with seeds

Három Tarka Macska


Tämän leipomon bongasin sattumalta instagramissa. Herkullisen näköiset leipäkuvat houkuttelivat ja inspiroivat kokeilemaan ruokakuvausta - varsinkin kun parhaillaan käyn Christina Greven ruoka- ja kukkakuvauskurssia. Näitä kolmen kirjavan kissan (három tarka macska) leipomoita on Budapestissa kaksi. Toinen on Oktogonilla ja toinen XIII kaupunginosassa. Ensin mainittu sijaitsee aivan kotikonnuillani, mutta siitä huolimatta valitsin jälkimmäisen. 

Liikkeeseen pääsee koronasta huolimatta sisälle asti, tosin yksi kerrallaan. Valinnan vaikeus iski saman tien, kunnes silmään osui niin herkullisen näköinen patonki siemenillä. Täytyy myöntää, että menin valokuvaus edellä, joten jätin suosiolla kaikki limput tällä kertaa väliin - sellainenhan oli jo tullut kuvattua. 

Patongin kanssa kävi samoin - pelkkä oliiviöljy riitti päälle ja hups, puoli patonkia hävisi saman tien.

Három Tarka Macska aloitti kotiinkuljetukset tällä viikolla. Sama systeemi - tilauksen voi tehdä verkossa tai soittamalla.

Három tarja macska bakery

Rye bread with seeds

Arán Bakery


Arán Bakery osui silmiini kävellessäni seiska kaupunginosassa keskustan tuntumassa synagogan lähettyvillä. Paikka näytti jo ulkoapäin oikeanlaiselta eli sellaiselta pieneltä trenditietoisen artesaanileipomolta. Ensimmäisellä kerralla en mennyt sisälle, mutta toisella kerralla en enää malttanut pysyä pois. 

Olin jo ennakkoon katsonut nettisivuilta Aránin tarjontaa ja kurpitsan-, pellavan-,seesamin- ja auringonkukansiemeniä sisältävä ruisleipä oli se mitä halusin päästä maistamaan - niin, ja kuvaamaan. Tosin kuvaaminen osoittautui hankalaksi, koska päivä alkoi jo hämärtyä ja oikeanlaisen tarpeiston rakentaminen olisi vienyt aikaa. Halusin päästä maistamaan unkarilaista ruisleipää. 

Leipä oli aivan ihanaa ja tuntui, että seuraavana päivänä se maistui vielä paremmalta. Skippasin normilounaan ja tein anjovis-tonnikala levitteen leivälle. Ehdottomasti uusi suosikkini. Molemmat niin leipä kuin levitekin.

Arán Bakerylla on myös kotiinkuljetus. Tilaukset netin kautta ja toimitukset 48 tunnin sisällä tilauksesta.

Aran Bakery in Budapest



Top 3 Artesan Bakeries in Budapest

PS. voit tilata myös viherkasveja kotiovellesi Budapestissa täältä





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan