Slider

Street Art

Thursday, February 13, 2020

Street Art Williamsburg Bridge

Street Art 

New York -kaipuu iski kun olen postannut Nykissä asuvista suomalaisista Finns Living Abroad -sarjassa. Aloin selailla ottamiani kuvia ja vaikutuin jälleen kerran ison ompun katutaiteesta. Sitä on aivan joka paikassa ja niin korkeatasoista. Tämän postauksen kaikki kuvat ovat tosi pienen alueen otoksia siinä Williamsburgin sillan kupeesta.

Vaikka Williamsburg Bridge ei ole yhtä ikoninen kuin Brooklyn Bridge, tykkään kävellä sitä pitkin. Autot menevät alapuolella ja juna vieressä aavistuksen kävelytietä matalammalla. Silta valmistui vuonna 1903 ja pituutta sillä on 2,2km, joten historian havinaa ja kuntoilua samalla kertaa. Varsinkin Williamsburgin päässä Brooklynin puolella on tosi paljon taidepöksäyksiä. Yksi kuuluisimmista on varmasti Williamsburgin Mona Lisana tunnettu seinämaalaus. 

Ensimmäiset graffitit ilmaantuivat 70-luvulla hip hopin myötä New York Cityn katukuvaan. Olen usein ihmetellyt miksi metrojen kyljissä ja niiden kulkureiteillä on niin paljon katutaidetta. No, juuri siitä syystä - ne ovat paikkoja joissa kukaan ei voi välttyä näkemästä niitä päivittäin. Jokainen taiteilija haluaa töidensä tulla nähdyksi. So simple is that.

Vielä tuosta Williamsburgin Mona Lisasta sen verran, että alunperin se oli vasta 17-vuotiaan brooklynilaisen Steven Paulin ottama valokuva samanikäisestä Ninasta. Steven voitti kuvalla taidepalkinnon vuonna 2014. Colossal Media toteutti siitä yhdessä nuorten taiteilijoiden kanssa 4-kerrosta korkean seinämaalauksen. Maalaus näkyy Broadway Avenuelle Bedford Avenuen kulmassa.

Pakistanista New Yorkiin tulleen Naveen Shakilin töitä ei voi välttyä näkemästä näillä hoodeilla. Naveen opiskeli arkktitehdiksi Skotlannissa ja työskenteli Australiassa ennen kuin hän sai pestin Estee Lauderilta New Yorkista. Taide veti kuitenkin enemmän puoleensa ja nykyään tämän itseoppineen taiteilijan teoksia näkyy ympäri maailmaa Lontoosta Melbourneen. 
Tässä postauksessa näkyy kasvoja Naveenin 'An Ode to All Refugees' -maalauksesta, jossa hän antaa kasvot pakolaisille.

Sillan kaiteiden välistä pilkistää italialaisen katutaiteilijan Jorit AGOchin maalaus. Hänelle tyypillistä on maalata kasvoihin heimoraidat.  Joritin töitä on ollut esillä mm. näyttelyissa Lontoossa, Berliinissä ja Sydneyssa. Joritin maalauksen vierestä kurkistaa osa brooklynilaisen Carl J. Gabrielin teoksesta. Carlin maalauksia löytyy New Yorkin ohella mm. Miamin Wynwoodista sekä yksityiskokoelmista.



Naveen Shakil Williamsburg

Street art Mona Lisa of Williamsburg
Mona Lisa of Williamsburg by Colossal Media & Steven Paul

Naveen Shakil Street Art Williamsburg

Naveen Shakil Street Art Brooklyn

Street Art in Williamsburg Bridge

Street Art Brooklyn Williamsburg


2 comments:

  1. If you're attempting to lose pounds then you need to get on this totally brand new personalized keto meal plan.

    To create this keto diet service, licensed nutritionists, fitness trainers, and chefs joined together to develop keto meal plans that are effective, decent, price-efficient, and fun.

    From their first launch in 2019, hundreds of individuals have already completely transformed their body and well-being with the benefits a great keto meal plan can give.

    Speaking of benefits; in this link, you'll discover eight scientifically-proven ones provided by the keto meal plan.

    ReplyDelete
  2. New york on kyllä yksi lempikaupungeistani. Tuo katutaide on siellä upeaa. Nykyisin asustelen Helsingissä ja vaikka täälläkin on hienoja teoksia kaipaisin kyllä lisää paikkoja joihin taiteilijat saisivat luvan kanssa maalata. Tiettyihin paikkoihin ne eivät sovi ja silloin on mielestäni hyvä, että ne poistetaan.

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan