Slider

Budapest In Summer 2020

Sunday, July 5, 2020


Budapest Linnavuori

Kesä 2020 Budapestissa


Tänä kesänä on ollut mielenkiintoista ja erilaista kävellä Budapestin kaduilla. Joka paikassa on tilaa ja niin rauhallista. Tässä 2 miljoonan asukkaan kaupungissa on totuttu turisteihin vuoden ympäri ja varsinkin kesäisin keskustan alueella eteneminen on ollut hidasta ja ruuhkaisaa. Tänä vuonna kuitenkin kaikki on ollut toisin. Oiva aika siis ottaa kamera mukaan iltakävelyille.

Linnavuori


Harvemmin tulee pistäydyttyä katsomassa Budapestin nähtävyyksiä, mutta nyt Linnavuoren huipulle kiipeäminen ilta-auringossa tuntui lähes terapeuttiselta. Aurinko laskee siinä ilta yhdeksän paikkeilla ja kuumuus hieman helpottaa kuuden jälkeen. No, siitä huolimatta hiki tuli portaita kivutessa.

Suurin osa paikoista oli vielä kiinni. Jokunen trendikkäämpi - siis ei niin unkarilainen ravintola - oli avannut terassinsa, joissa näkyikin muutamia paikallisia illallistamassa. Löysin myös yhden pienen avoinna olevan ruokakaupan. Yleensä tässä paikassa on turistihinnat, mutta nyt vesipullo irtosi ihan kohtuulliseen hintaan.

-----

Summer 2020 In Budapest


It's been very different and also interesting to walk along the streets of Budapest this summer. There's so much space and quiet everywhere. People in this city with 2 million inhabitants are used to having tourists around. This year everything has been different. So it's been a perfect time to take your camera for evening walks.

Castle Hill


Very seldom I go and see the sights of Budapest, but now climbing up to the Castle Hill in the evening sun felt almost therapeutic. The sun sets around 9pm and the air is kind of cooling down after 6pm. Well, nevertheless I couldn't help but sweating on the stairs.

Most of the places are still closed. A couple of trendier - meaning not so touristic Hungarian - restaurants have opened their terraces and you could see some locals having their dinners there. I did find a small grocery's which was open. Normally they have charge a but higher prices for tourists but now a bottle of water costed the same as in a local supermarket. 


Budapest Linnavuori

Budapest Linnavuori

Kalastajalinnake


Sadunomainen Kalastajalinnake torneineen, käytävineen ja parvekkeineen on varmasti Budapestin kuvatuin kohde. Tuntuu, että lähes jokaisella Budapestissa käyneellä on Instagramissa täältä otettu selfie. 
Tyyliltään uusromantikkaa ja uusgotiikkaa edustava rakennelma valmistui vuonna 1902 vanhan kaupunginmuurin päälle. Näkymät alas Pestin puolelle ovat huikeat. 
Nykypäivänä Kalastajalinnake-nimi tuntuu kaukaa haetulta, mutta keskiajalla paikalla oli muurien lisäksi kalatori. Tämä osoittaa sen, että Tonavasta on ainakin joskus tullut kalaa. 

-----

Fisherman's Bastion


Fairytale-like Fisherman's Bastion with its towers, aisles and balconies is for sure the most photographed attraction in Budapest. Everyone visiting the city posts a selfie taken here on their Instagram.  
Fisherman's Bastion represents Neo-Romanesque and Neo-Gothic styles, and it was built between 1895-1902 on the base of the old city walls. The views down to the Pest side are spectacular.
Nowadays the name 'Fisherman's Bastion' feels a bit farfetched as there's no serious fishing in Budapest, but the name dates to the Middle Ages when they caught fish from the Danube. There was also a fish market in that place.


Budapest Linnavuori

Budapest Linnavuori

Kukkula kannattaa ehdottomasti kiertää kokonaan ja ihastella barokkityylisiä vanhoja rakennuksia - välissä toki on sosialirealismin helmiä. Alue tuhoutui todella pahoin vuonna 1945 ja esim. itse linna - jossa myös keisarinna Sissi asui -  on rakennettu lähes kokonaan uusiksi.
Näkymät kukkulan toiselta laidalta avautuvat Budan puolelle, joka on pääosin asuinaluetta. Jokaisen budapestilaisen haave on asua siellä omakotitalossa, jossa on oma puutarha ja rauha. 

-----

It is absolutely worth walking around the hill top. There are so many beautiful Baroque-style houses. Of course, there a a couple of socialist realism gems in between. The area was destroyed in 1945, and for example the castle where Emperor Sissi lived was almost completely rebuilt.
The views from the other side of the hill open to Buda, which is mainly residential area. Everyone in Budapest dreams of living in an own house with a garden on the Buda side.

Budapest Linnavuori

Budapest Budán puoli

Budapest Linnavuori

Budapest Linnavuori

Budapest Linnavuori

Budapest summer 2020





No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan