Slider

Feria Fuengirola 2019

Sunday, October 13, 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019


Viikon kestävät Fuengirolan feriat ovat tältä vuodelta paketissa. Tarjolla oli musiikkia, upeita pukuja, hevosia ja juhlintaa joka ilta. Andaluciassa - ja koko Espanjassa - on lähes joka kylällä omat vuosittaiset feriat, esim. Malagassa ne järjestetään elokuussa ja kestävät reilun viikon. Kaupungeissa on omat feria-alueet, jotka toimivat päänäyttämöinä näille juhlilla. Toki ne näkyvät myös muualla kaupungissa.

Mikä ihmeen feria?


Espanjalaiset rakastavat juhlia. Yleensä ne liittyvät johonkin uskonnolliseen pyhään. Fuengirolan feriat ovat nimeltään Feria del Rosario ja ne järjestetään kaupungin suojeluspyhimyksen Virgen del Rosarion kunniaksi. Feria-alue täyttyy casetoista eli juhlatiloista, joissa soi musiikki ja tanssitaan flamencoa. Ruokaa - erityisesti grilliherkkuja -  ja juomaa saa joka puolelta. Feriat ovat koko perheen juhlat, joten alueelle rakennetaan valtava huvipuisto vuoristoratoineen ja maailmapyörineen. Hevoset ja hevosajelut kuuluvat myös perinteisesti näihin ferioihin.

Feria-alueelle ei ole pääsymaksua, mutta iltaisin järjestettäviin konsertteihin peritään vajaan 10 euron pääsymaksu. Lippuja on yleensä rajoitetusti. Vaikka näihin konsertteihin ei mahtuisikaan mukaan, pääsee tunnelmaan mukaan jo pelkästään kävelemällä feria-alueen läpi. 

Suurimmat feriat Espanjassa järjestetään huhtikuussa Sevillassa ja elokuussa Malagassa. Myös toukokuussa järjestettävät Cordoban feriat ovat kuuluisat ympäri maan.

Feria pukeutuminen = Flamencoasu


Ferialla panostetaan pukeutumiseen. Perinteinen asu naisilla on flamencomekko (traje de flamenco / traje de Sevillana / traje de gitano / traje de guitarra). Flamencomekon historia alkaa 1800-luvun puolivälissä, jolloin Andalucian maaseudulla naiset ompelivat juhla-asunsa itse vanhoista vaatteista. Niihin yhdisteltiin siis eri kuoseja ja värejä sekä lisättiin röyhelöitä ja rimpsuja.

Vuonna 1929 Sevillan latinalaisen maailman näyttelyn aikana flamencoasu esiteltiin ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle. Tällä hetkellä flamencoasu tunnetaan ympäri maailmaa ja yhdistetään Espanjaan ja varsinkin Andaluciaan.

Suosituin kuosi on edelleen musta-valkopilkullinen polkadot-kuosi sekä 2-väriset yhdistelmät. Valmiita flamencomekkoja saa kaupoista, mutta monet haluavat käsintehdyn asun valitsemistaan kankaista. Hintahaitari on todella laaja - satasesta tonneihin riippuen materiaaleista ja malleista. Yksi vaihtoehto on vuokrata asu juhlien ajaksi. Malagasta löytyy flamencomekkoihin erikoistuneita vuokraamoja.

Pelkkä flamencomekko ei riitä, vaan tarvitaan myös muuta rekvisiittaa kuten kengät, hartiahuivi, hiuskoristeet ja korvakorut.

Kiertelin parina päivänä Fuengirolan ferioilla ja napsin sieltä muutaman kuvan, lähinnä juuri näistä upeista asuista.








Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

 Feria Fuengirola 2019

Feria Fuengirola 2019

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan